Ortodoksinen ikoni – erikoinen, mahtava ja ylevä, puhdasta iloa täynnä maailmaa. Ortodoksisen ikonitaiteen juuret ovat Bysantissa. Vuosisatojen aikana ikoni on ollut loputtoman esteettisen ja hengellisen etsinnän ilmaisuna, jota ei voi erottaa historiasta.
Ikonin tarkoituksena ei ole reaalitapahtumien kuvaaminen, vaan henkisten arvojen ytimen tuominen esiin. Ikonissa ruumiillistuu tietoisuus, joka on täynnä metafyysistä ja täydellistä kauneutta.
Ikoni ei ole ajallisesti eikä paikallisesti rajoitettu, se on iätön, maailmankaikkeuteen kuuluva.
Moniulotteinen, mutta samanaikaisesti ehjä ikonin mikromaailma pakottaa katsojan pysähtymään
pitkäksi aikaa ja tekee voimakkaan vaikutuksen alitajuntaan.
Ikonimestarit ovat käyttäneet nerokkaita keinoja ilmaistakseen hengellisen sanoman: erilaisten tapahtumien yhdistäminen samassa ikonissa, abstraktinen, usein kullan värinen tausta.
Kullan väri ikonografiassa tarkoittaa jumalallista valoa, valkoinen on pelastuksen, taivaallisen rakkauden ja puhtauden väri. Ortodoksinen ikoni itsessään on valon kaltainen – kultaus, valoisat värit, jalokivet ja metallit säteilevät. Ikonin väri on kuin tiivistetty valo.
Punainen väri tarkoittaa uskoa, jumalallista liekkiä, marttyyrillista uhrausta. Vihreä symboloi nuoruutta, elämää ja toivoa, sininen – taivasta, puhtautta. Musta väri yhdistetään helvettiin, unohdukseen. Pyhyyden ja täydellisen tietoisuuden symbolina on kullan värinen kehä pään ympärillä.
Ikonilla on paljon tunnearvoja, sukupolvesta toiseen perheessä välitetään eteenpäin oman suvun historia, rukoukset ja toivomukset. Valoa sisältävät värit loistavat meille vuosisatojen patinan läpi
