Kristus
JERUSALEMIIN RATSASTUS
Aihe perustuu evankeliumiteksteihin ja esimerkiksi apokryfiseen Nikodeemuksen
evankeliumiin. Kertomuksissa kuvataan kuinka Jeesus ratsasti Jerusalemiin
nuorella aasilla, jonka opetuslapset olivat tuoneet hänelle pyynnöstä.
Kaupungin asukkaat tulivat Kristusta vastaan levittäen vaatteitaan ja palmunoksia
hänen eteensä ja ylistivät Jumalaa.
JEESUKSEN KASTE
Jeesus sai Jordanilla kasteen Johannes Kastajalta. Ikonissa esitetään
tapahtuma siten että Jeesus seisoo vaatteitta joella Johanneksen kastaessa
hänet ja enkelten seuratessa toimitusta.
Pyhä Henki laskeutuu kyyhkysen muodossa valosäteen saattamana
kohti Kristusta.
JEESUKSEN YLÖSNOUSEMUS
Jeesuksen Ylösnousemus on Juhlien Juhla ja Voittojen Voitto.
Hänen voittaessaan perisynnin jonka Aatami ja Eeva olivat aikaansaaneet.
Näin kuolema on voitettu.
Ikonissa on kuvattu jakamattoman Kolmipersoonalisen Jumalan
Tuonelaan laskeutuminen. Kolmiyheinen Jumala oli jakamattomana
ristillä, haudassa, Tuonnelassa ja Paratiisissa. Kolmiyhteinen
Jumala on samalla Uhraaja ja Uhrattava ja Hän kantaa Uhria
kaiken tähten ja kaiken edestä.
Tuonnelaan laskeutuminen oli viimeinen askel Hänen alennustilassaan.
Nostamalla Aadamin ja hänen kanssaan koko syntiin langeneen
ihmissuvun Jumala avasi meille pääsyn Taivaseen.
KRISTUKSEN KIRKASTUMISPÄIVÄ
Profeetta Elia, joka elävänä temmatiin taivaaseen on kuvattu
Herran vasemmalla puolella usein kirjakäärö kädessä,
oikea käsi esirukoukseen taipuneena.
Oikealla puolella on Herraa ylistävä Mooses laintaulut
käsissään. Ikonin alaosaa hallitsevat apostolit Jaakob ja
Johannes sekä Neitsyt Maria.
Johannes vasemmalle kaatuneena Marian syliin sekä
oikealla selälleen lennähtänyt ja kasvojaan käsillä suojaava
apostoli Jaakob. Usein Marian asemasta ikoniin kuvataan
apostoli Pietari. Näin Jeesus yhdisti vanhan ja uuden liiton
ja osoitti että hän on kummankin liiton antaja.
TEMPPELIIN TUOMINEN
Temppeliin tuomisen sommitelma on syntynyt evankeliumtekstin
pohjalta; Maria ja Joosef vievät Kristus - lasta temppeliin neljän -
kymmenen päivän kuluttua tämän syntymästä ja antavat uhrinsa
Jumalalle. Tempelissä heidät ottaa vastaan Simeon, "hurskas
ja jumalinen mies" jolle oli sanottu ettei hän kuole ennen kuin
on nähnyt Herran Voidellun. Venäjällä ikonografia tavataan
esimmäisen kerran Neredistan Vapahtajan kirkon maalauksissa
(1100 - luvulla) Temppeliin tuominen on yksi kirkon kahdestatoista
juhlasta.
KÄSITTÄ TEHTY KRISTUKSEN IKONI
Kirkon muinainen historioitsija Kesarean piispa Eusebios,
joka eli neljännellä vuosisadalla, kertoo Jeesuksen Kristuksen
ihmeellisestä kuvasta, jonka Kristus oli lähettänyt ruhtinas Abgarille.
YLÖSNOUSEMUS "TAIVAASEEN ASTUMINEN"
Ikoni esittää hengellisen transsendenttisen todellisuuden
ylösnousemuksesta - Herran laskeutumisesta alas "maan
alimpiin paikkoihin" sekä pajastaa samalla Hänen tekonsa
tarkoituksen ja lopputuloksen.
Ikonissa on kuvattu jakamaton Kolmipersoonaisen Jumalan
Tuonelaan laskeutuminen. Kolmiyhteinen Jumala on samalla
Uhraaja ja Uhrattava ja Hän kantaa Uhria kaikken tähden ja kaiken
edessä.Nostamalla Aadamin ja Hänen kanssaan koko syntiin
langenneen ihmissuvun Jumala avasi meille pääsyn Taivaaseen.
|